HT Laserista Keuruun Sähkön merkittävä asiakas

Keuruun Sähkö Oy on solminut mittavan sähkösopimuksen HT Laser Oy:n ja Elekmerk Oy:n kanssa. Sopimus astuu voimaan 1.11.2017.

 

 

Keuruun Sähkölle asiakkuus on yksi suurimmista ja merkittävimmistä yksityisellä sektorilla. Sopimus koskee HT Laserin ja Elekmerkin kaikkia seitsemää tuotantolaitosta Suomessa. Teollista tilaa HT Laserilla on yhteensä 40 000 neliömetriä.

 

”Olemme tyytyväisiä aloittaessamme kaikkia Suomen toimintojamme koskevan yhteistyön Keuruun Sähkön kanssa”, sanoo HT Laserin hallituksen puheenjohtaja Hannu Teiskonen. ”On hienoa, että joustavasti palveleva paikallinen sähköyhtiö on kilpailukykyinen myös valtakunnallisen toiminnan mittakaavassa.”

 

”On aina helpompi markkinoida palveluja ja tuotteita, kun kotipesä on kunnossa”, kertoo myös Keuruun Sähkön toimitusjohtaja Esa Koivula. ”Nyt tehty sopimus HT Laserin kanssa on suuruudeltaan erittäin merkittävä ja vahvistaa strategiaamme paikallisen teollisuuden haluttuna kumppanina. Olemme erittäin iloisia saadessamme HT Laserin jälleen asiakkaaksemme, kymmenen vuoden eron jälkeen.”

 

Keuruun Sähkö tekee myös lämpöyhteistyötä HT Laserin kanssa Varissaaressa, jossa teollisuuskiinteistön lämpöhuolto hoidetaan sekä HT Laserin että lämpöliiketoimemme yhteistuotantona.

 

Asiasta on kertonut myös Suur-Keuruu-lehti: "Yhtiön merkittävimpiä sopimuksia" – Keuruun Sähkö alkaa toimittaa sähköä HT Laserin kaikkiin toimipisteisiin Suomessa.

Keuruun Sähkö Oy • Yliahontie 19, 42700 Keuruu • Puhelinvaihde ma-pe 9.00 - 15.00: 020 7879 800
© Keuruun Sähkö 2017. All rights reserved. Site by Pelismo Oy / p+web®