Esittelyssä kesätyöntekijät 2017

On aika esitellä Keuruun Sähkön tämänkesäiset kesätyöntekijät. Heitä on tänä vuonna neljä: Kalle, Joona, Minna ja Jukka.

 

Kesätyöntekijät Kalle, Minna ja Joona toimitalon aulassa

 

Kalle Koskela (24) opiskelee sähkövoimatekniikkaa JAMK:ssa ja on Keuruun Sähkössä melkein kesäkonkari. Tämä on kolmas kesä samassa firmassa. Kaksi ensimmäistä meni haalarihommissa, kuten verkonrakennus-, huolto- ja kunnossapitotehtävissä.  Nyt menossa on ensimmäinen kesä toimiston puolella insinööriharjoittelijana. Kalle tekee mm. alustavia saneeraussuunnitelmia ja kustannuslaskelmia PJ-verkolle sekä kesälomasijaisuuksia. Kun yrityksessä on siirrytty uusiin järjestelmiin, kuten uuteen GPS-paikannusjärjestelmään, hän on toiminut teknisenä tukena käyttäjille.

Joona Rantanen (16) vietti kesästään neljä viikkoa Sähköllä. Hän oli ollut täällä aiemmin TET:issä, ja koska homma sujui silloin ja tekemistä vielä jäi, hän sai tämän työn. Tämä on Joonan ensimmäinen varsinainen kesätyö. Työtehtäviin kuului mm. maavuokrien käyttösopimuksien skannausta, liittymissopimusten arkistointia sekä jokin verran asiakaspalvelua ja muun henkilökunnan auttamista.

Minna Keinänen (25) opiskelee Jyväskylän yliopistossa kirjallisuutta ja kirjoittamista, mutta on tehnyt jo useampana kesänä sisällöntuotannon ja markkinoinnin töitä. Hän tuli markkinointiassistentiksi hoitamaan etenkin firman somepuolta ja muuta markkinointiviestintää. Hänen työpäivänsä koostuvat sosiaalisen median julkaisujen, uutisten ja muiden markkinointitekstien suunnittelusta ja kirjoittamisesta, kuvaus- ja haastatteluretkistä sekä esimerkiksi ideoiden etsimisestä ja benchmarkauksesta.

Jukka Alanen (20) on toista kesää Lämpövoimalla töissä. Alun perin hän tuli firmaan, koska isäkin on samassa paikassa töissä. Tänä keväänä hän kysyi lämpöpäälliköltä, olisiko taas kesäksi töitä, ja niitä oli. Ensimmäinen kesä meni voimalalla päivävuorossa ja tehden kenttätyötä mm. kaukolämpöverkon hoidossa. Nyt hän on myös vuorotyössä voimalaitoksella ja ajaa lämpökattilaa, jolloin hän on paikalla pääasiassa yksin.

 

 

Opettavaiset ja monipuoliset työtehtävät

Kaikki neljä kehuvat Keuruun Sähköä kesätyöpaikkana. Joona kuvailee työympäristöään rauhalliseksi ja mukavaksi. Kalle toteaa, että KS on kesätyöpaikka, jossa oppii paljon uutta. Asennuspuolella saa monipuolista kokemusta, mitä ei muualta saa, ja täällä toimistopuolellakin hän on oppinut monien ohjelmistojen käyttöä. Hän kertoo, että kesätyöntekijät pääsevät tekemään täällä oikeita töitä. Toisaalta yksikään päivä ei ole samanlainen.

Samaa mieltä ovat Minna ja Jukka. Minna on pitänyt siitä, että hän on päässyt moniin eri paikkoihin, kuten kiipeämään lämpövoimalaitoksen katolle, ja tapaamaan paljon konsernin väkeä pääkonttorin ulkopuolellakin. Hänestä on ollut mielenkiintoista ja opettavaista päätyä itselle alun perin melko vieraalle toimialalle.

Lämpövoima on Jukan mielestä hyvä työnantaja: on hyvä porukka ja johtoporras toimii. Töihin oli alusta asti helppo päästä kiinni, koska työ on pohjimmiltaan simppeliä – mutta ei tylsää, vaan töitä riittää monenlaisia. Päivävuorossa pääsee esimerkiksi ajamaan pyöräkuormaajalla  ja pidetään huolta, että kaukolämpöverkko lämmittää. Haastavinta työ on silloin, jos on paikalla öisin yksin ja tulee isompi ongelmatilanne.  Vuorotyö onkin työn erityinen piirre: hänen mukaansa Keuruulla ei ole kovin paljon kesätyöpaikkoja, joissa tehtäisiin kolmivuorotyötä.

Kaikki muutkin suosittelevat Keuruun Sähköä työnantajana, etenkin, jos ala kiinnostaa. Heidät on otettu vastaan avoimesti ja heidän kykyihinsä on luotettu, mutta apua on aina saanut, kun on tarvinnut. 

Kallella työ jatkuu kesän jälkeen opinnäytetyön tiimoilta. Jukka ja Joona lähtevät opiskelemaan, mutta tulevat mielellään ensi kesänäkin, jos vain otetaan. Minna suuntaa syksyllä viimeistelemään graduaan, mutta sanoo mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan olevansa käytettävissä, jos markkinointiassistenttia vielä tarvitaan.

 

Konserniin palkataan joka vuosi kesätyöntekijöitä, joten keväällä kannattaa etenkin keuruulaisten nuorten laittaa viestiä meille päin ja kysyä, mitä sinä vuonna olisi tarjolla. Töitä voi löytyä paitsi alojen opiskelijoille, myös esimerkiksi lukiolaisille. Kuten Joona asian kiteytti: ”Kannattaa tulla, saa rahaa ja työkokemusta!”

Keuruun Sähkö Oy • Yliahontie 19, 42700 Keuruu • Puhelinvaihde ma-pe 9.00 - 15.00: 020 7879 800
© Keuruun Sähkö 2017. All rights reserved. Site by Pelismo Oy / p+web®