Sähköläinen marraskuu 2017

 

TOIMITUSJOHTAJAN PALSTA

Kuluvaa vuotta voisi kutsua investointien vuodeksi, niin ympäristön kuin huoltovarmuudenkin hyväksi. Lähes 3,5 miljoonan investoinnit uusiutuvaan energiaan Varissaaressa takaavat käyttövarman ja nykyaikaisen energiatuotannon vuosikymmeniksi eteenpäin. Uusi vara- ja huippukattilalaitos käyttää polttoaineinaan kotimaista puuta, jolloin öljyä tarvitsemme tuskin lainkaan, ja 90 kW:n aurinkovoimalamme tuottaa lämpökeskuksellemme omakäyttösähköä. Sähkönsiirtoverkon huoltovarmuutta kohotetaan myös yli miljoonalla eurolla.

Tulevaan vuoteen lähdemme asiakaslähtöisesti. Kaukolämmön hintaan ei ole tulossa korotuksia, joten hintamme laskee reaalisesti jo kolmatta vuotta. Sähkönsiirtohintakaan ei nouse alkuvuodesta. Loppukevään ja kesän aikana hintatarkastuksia voi tulla raskaan investointitahdin vuoksi.

Hintakehityksemme johtuu osin kasvavista energiamääristä, mutta erityisesti toimintamme positiivisesta kehityksestä. Kiitos siitä kuuluu teille asiakkaille ja koko henkilökunnalle.

Hyvää loppuvuotta ja joulun odotusta!

Esa Koivula

 

 

TOIVOTTU SÄHKÖAUTOJEN LATAUSPISTE KEURUULLE

Keuruu on vahvasti mukana kehityksen kelkassa, kun vuoden loppuun mennessä Keuruun Sähkö Oy tuo alueen ensimmäisen julkisen sähköautojen latauspisteen yhteistyökumppaninsa Megamarketin parkkialueelle.

Latauspiste tulee erinomaiselle, näkyvälle paikalle, jossa ohiajajien on helppo poiketa pistorasialle ja kahville samalla pysähdyksellä. Esimerkiksi Porin ja Jyväskylän väliä pitempää matkaa kulkevien ei tarvitse huolehtia, että auto hyytyisi matkalle. Tutulla ja keskeisellä paikalla sijaitseva latauspiste palvelee myös paikallisia ja toivottavasti rohkaisee hankkimaan sähkö- tai hybridiautoja.

Latauspisteeseen tulee latausmahdollisuudet kahdelle autolle kerrallaan ja se on auki 24/7. Tolppaan tulee pikalataus, tavallinen lataus sekä DC-lataus. Nopeimmillaan ”tankin” saa täyteen puolessa tunnissa. Maksutapoina toimii latauspisteen operaattori Virran oma mobiilisovellus tai luottokortti.

Latauspisteemme kuuluu työ- ja elinkeinoministeriön energiatuen kärkihankkeeseen ja sen rakentamiseen on saatu valtionavustusta. Olemme erittäin iloisia siitä, että olemme luomassa vähäpäästöisempää ympäristöä omalla alueellamme.

 

 

LÄMPÖVOIMA OY INVESTOINNEIN KOHTI EKOLOGISUUTTA

Kuten olette saattaneet kesän ja syksyn mittaan lukea lehdistä ja nettisivuiltamme, vuosi on ollut Keuruun Lämpövoimalle uudistusta täynnä, kun Varissaareen rakennetaan sekä uutta varalämpölaitosta että aurinkovoimalaa.

Uusi kattila korvaa vanhan varakattilan loppuvuodesta ja parantaa Varissaaren lämmöntuoton ympäristöystävällisyyttä ja tehokkuutta kertaheitolla. Pystymme tuottamaan mahdollisimman puhdasta ja uusiutuvaa energiaa lähipolttoaineilla ympäri vuoden.

Uusi kattila, Varissaari 2, saa sähkönsä uudesta aurinkovoimalasta. Yli kolmensadan paneelin voimala on herättänyt kesällä kiinnostusta paikallisissa medioissa, onhan se yksi Keski-Suomen suurimmista. Aurinkovoimalan asennuksesta vastasi Keuruun Sähkön sähköasentajat, joilla on monen vuoden kokemus erikokoisista voimaloista.

Muutosten myötä Lämpövoima tuottaa entistäkin ekologisempaa energiaa. Päästöt saadaan vähennettyä alle viitearvojen, ja kesäisin omakäyttösähkö saadaan parhaimmillaan kokonaan auringosta.

 

 

Muistutus asiakastietojen päivittämisestä:

Laki vaatii, että sähköyhtiöillä on asiakkaistaan henkilötunnukset asiakasrekisterissä. Olemme keränneet näitä tietoja verkossa kuluneena vuonna, mutta paljon vielä puuttuu! Jos Sinun tietosi vielä puuttuvat meiltä, tulet saamaan sähkölaskun mukana lomakkeen, johon pyydämme täydentämään tietoja.

 

 

Talven sähkönjakelun häiriösesonki on alkamassa.

Muista tilata häiriötiedotetekstiviestit puhelimeesi!

Muista, että tiedotteet eivät jatku automaattisesti, jos muutat uuteen osoitteeseen, joten viestit pitää aina käydä tilaamassa kuhunkin sähkönkäyttöpaikkaan erikseen. Häiriötiedotteet tilataan nettisivuillamme Asiakas-Onlinen kautta.

 


Varo harhaanjohtavaa puhelinmyyntiä!

Olemme taas kuulleet asiakkailta valituksia epämääräisistä ja jopa aggressiivisista sähkösopimusten puhelinmyyjistä. Asiakas ei ole tajunnut solmineensa uutta sopimusta tai että lopullinen sopimus on poikennut siitä, mitä puhelimessa on luvattu. Asialla on ollut joku muu yhtiö, koska Keuruun Sähkö ei harjoita puhelinmyyntiä. Kehotamme kaikkia tarkkuuteen!

 





Keuruun Sähkö Oy • Yliahontie 19, 42700 Keuruu • Puhelinvaihde ma-pe 9.00 - 15.00: 020 7879 800
© Keuruun Sähkö 2017. All rights reserved. Site by Pelismo Oy / p+web®